Pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Jyväskylässä toimiva Eezy United laajenee Turkuun. Asiakkuuspäällikkönä aloittaa 30-vuotias Rasmus ”Rasse” Holma. Rasse hyppää Unitedin tiimin pukukoppiin juuri päättyneeltä ammattilaisuraltaan. Hän edusti Turun Palloseuraa viimeiset kahdeksan vuotta.
- Tosi hyvillä fiiliksillä lähden uudelle työuralle. Omat vahvuuteni pääsee tässä roolissa käyttöön, ja mikä tärkeintä, pääsen auttamaan muita urheilijoita. Unitedin tiimistä tuli heti tuttu ja turvallinen olo. Vähän kuin olisi mennyt joukkueen pukukoppiin, Rasse kertoo.
- Uran päätös on aina lopulta yhtäkkinen päätös, ja siitä tulee tosi tyhjä olo, kun esimerkiksi joukkue puuttuukin ympäriltä. Sitä tunnetta ei oikein pysty kuvaamaan tai vertaamaan mihinkään. Itse ajattelin aina, että urasiirtymä ei olisi niin hankalaa, mutta kyllä se oli vaikeampaa kuin mitä olin ajatellut, hän jatkaa.
Rasse on peliuransa rinnalla opiskellut Turun kauppakorkeakoulussa. Hän valmistuu tämän vuoden aikana kauppatieteiden maisteriksi, sillä hänen jaettua johtajuutta urheilussa käsittelevä pro gradu -tutkielmansa on valmis palautettavaksi. Urheilu-ura on tuonut mukanaan myös paljon vahvuuksia työidentiteettiin.
- Haluan siirtää uudelle työuralleni peliuraltani oppimaani päämäärätietoisuutta ja tavoitteellisuutta. Myös ihmistuntemukseni on kehittynyt. Toimin joukkueen kapteenina viimeiset kaksi vuotta, ja sitä edelliset 4 kautta olin varakapteenina. Se rooli on kehittänyt myös hyvin organisointikykyäni. Hoidin ja delegoin joukkueen asioita, ja koen, että tässä uudessa työroolissa, toimin myös samanlailla linkkinä eri suuntiin urheilijoiden, yritysten, Eezy Unitedin ja Eezy-konsernin välillä. Se on luottamuksen rakentamista, ja sitä, että pidät kiinni siitä, mitä olet sanonut, Rasse kertoo.
Unitedin uusi asiakkuuspäällikkö toivoo, että tietoisuus Unitedin tarjoamista palveluista nousee hyvin Turun alueella. Hänen vahvat, monipuoliset ja paikalliset verkostot ovat rakentuneet peliuran aikana. Hän korostaa, että urheilijoiden työpanos on keskivertoa parempaa, sillä heillä on hyvä työmoraali ja halu kehittyä.
- Uskon aidosti, että urheilijat ovat hyviä työntekijöitä, joten haluan lähettää yrityksille sellaisia terveisiä, että ottakaa rohkeasti yhteyttä, mikäli on pienikin tarve työntekijöille. Ja urheilijoille haluan korostaa sitä, että kun ottaa yhteyttä, niin ei tarvitse olla selkeää kuvaa omasta tilanteesta, vaan katsotaan yhdessä, minkälainen paketti on sopiva. Ja mikä parasta, palvelua saa myös Turun murteella, Rasse päättää.
Rasse aloittaa tehtävässään maanantaina 27.3. Hänet voi tavata Eezy-konsernin Turun toimipisteellä.
- On mahtava juttu, että tiimi kasvaa, ja Turku aukeaa. Rassen nimittäminen asiakkuuspäälliköksi oli erittäin hyvä osuma. Hänellä on kilpailullinen ote, halu näyttää, ja hän on hyvin määrätietoinen tekijä. Hänellä on vahvat verkostot Turun alueella, ja loistava paikallistuntemus. Tiimin osalta on myös hyvä, että Rassen myötä myyntipuolellamme kasvaa lajikirjo jalkapalloilijalla, Eezy Unitedin toimialajohtaja Antti-Jussi ”AJ” Niemi kertoo.
- Laajeneminen Turkuun on meidän strategiamme mukainen juttu. Ja se merkitsee Unitedille puhtaasti sitä, että nyt me pystymme auttamaan entistä enemmän urheilijoita alueellisemmin. Paikallisuus on tässä työssä kaikki kaikessa. Ja se, että kohtaamme paikallisia urheilijoita ja verkostoja. Me haluamme olla valtakunnallinen toimia. Me haluamme auttaa kaikki urheilijoita ympäri Suomen, AJ jatkaa.
Comentarios