Eezy United on löytänyt paikkansa suomalaisilla työmarkkinoilla


Eezy United on toteuttanut urheilijoiden työelämän unelmia vuodesta 2020 lähtien. Tällä hetkellä yrityksellä on kolme toimipistettä ja kuuden hengen loistava tiimi. Ensi vuonna tavoitteena on kasvattaa ja kehittää yrityksen toimintaa entisestään. Isoin tavoite on konseptoida tärkeitä tukipalveluita urheilijoiden työelämän tueksi.

- Suuntamme on tosi hyvä, ja isoin kiitos menee ehdottomasti urheilijoille ja asiakasyrityksille, että he ovat luottaneet meihin, ja tätä kautta meidän jengimme saa tehdä tätä tärkeää työtä urheilijoiden eteen, Eezy Unitedin toimialajohtaja Antti-Jussi Niemi kertoo.

Kahden ensimmäisen toimikauden aikana Eezy United on löytänyt paikkansa suomalaisilla työmarkkinoilla, työllistänyt lukuisia urheilijoita erilaisiin työtehtäviin, ja löytänyt rinnalleen upeita yhteistyökumppaneita.

- Me voimme olla ylpeitä, sillä tämän 2,5 vuoden aikana me olemme maksaneet noin 4 miljoonaa euroa palkkoja suomalaisille urheilijoille sekä muualta maailmasta tulleille urheilijoille, ja tähän päälle lisätään vielä suorarekrytointi. Kun katsotaan isoa kuvaa, me olemme onnistuneet hyvin, mutta tietysti parannettavaa aina riittää, Niemi jatkaa.

Erinomaisten verkostojen avulla sekä Eezy-konsernin vahvaan työelämätuntemukseen nojaten Eezy Unitedissa osataan valikoida parhaat ammattilaiset kentiltä yrityksiin, ja tunnistaa urheilijoiden potentiaali kilpasuoritusten ulkopuolisessa elämässä. Niemi kertoo, että yrityksen tarjoamat joustavat työmahdollisuudet mahdollistavat työn ja urheilun yhdistämisen aktiiviuran aikana. Urheilu-uran päätyttyä Eezy Unitedin tiimillä on kyky ja halu auttaa urheilijoita nopeasti työuralle.

Eezy United on saanut kiitosta urheilijahausta. Töitä hakevilla urheilijoilla on käytössä oma applikaatio ja urheilijaforum, joka helpottaa yhteistyötä huomattavasti.


- Meille urheilijoiden tyytyväisyys on tärkeintä. On selvää, että palvelun pitää pelata. Meille on myös tärkeää rehellisyys ja avoimuus. Oikeanlaisten työpaikkojen löytäminen on niin sanottua jatkuvaa jumppaamista, sillä meillä urheilija on keskiössä, ei työtehtävä, ja olosuhteet kuten treeniaikataulut ovat yksilöllisiä. Osa pääsee lähes seuraavana päivänä töihin, mutta joskus ei löydy ollenkaan sopivaa paikkaa, ja sekin pitää todeta ääneen. Tähän liittyy myös se, miten hommat lähtevät asiakasyrityksessäkin liikkeelle, Niemi kertoo.

Eezy Unitedin tiimissä ollaan tyytyväisiä siihen, etä hyviä asiakasyrityksiä on löytynyt, joilla on ymmärrystä urheilijaelämään. Niemi painottaa, että on todella tärkeää löytää oikeanlaiset asiakkaat, jotta lainalaisuudet vastaavat, muun muassa yrityksestä löytyy sopivat työajat urheilijalle.

- Ihan yleisestikin meillä on vielä paljon tehtävää urheilijoiden arvostuksen lisäämisessä työelämässä. Esimerkiksi Japanissa ja Amerikassa urheilijoiden arvostus työelämässä on parempi.

Tulevaisuuden askelmerkit

Tänä vuonna Eezy United on laajentunut maantieteellisesti. Helsingin lisäksi toimipisteet löytyvät tällä hetkellä Tampereelta ja Jyväskylästä. Uusien toimipisteiden myötä tiimiin on palkattu uusia osaajia, ja oman henkilöstön määrä on kuusi. Kaikki tiimiläiset ovat joko nykyisiä tai entisiä urheilijoita, sillä ”urheilijoilta urheilijoille” on tiimin keskeinen ajatus. Niemi kuvailee tämän päivän Eezy Unitedia sanoilla innostunut, välittävä ja ammattimainen.

- Ensi vuonna me avaamme toimipisteen Turkuun. Me pohdimme koko ajan, millä volyymilla me laajenemme, että urheilijat saisivat parhaat mahdolliset palvelut. On myös mietitty, löytäisimmekö sopivan ratkaisun Eezy-konsernin avustuksella ympäri Suomen.

Tulevaisuuden tavoitteena on laajentumisen ohella myös pilotoida työelämää tukevia palveluita urheilijoille. Yrityksen isoin tavoite on työelämävalmennus-projekti, jolla voitaisiin auttaa siirtymävaiheen urheilijoita. Niemi korostaa, että jokaiselle lopettavalle urheilijalle pitäisi saada selvä sävel uran loppuun.

Tällä hetkellä pilottivaiheessa on myös yrityksen oma Plan B -konsepti, jonka tarkoituksena on tehdä vaikuttamistyötä toisen asteen oppilaitosten urheilijoille. Niemen mukaan olisi äärimmäisen tärkeää, että nuoret urheilijat omaksuisivat ajatusta siitä, että urheilu-uran rinnalla olisi hyvä olla myös koulutusta tai työkokemusta. Tässä yhteydessä puhutaan kaksoisurasta, mikä tarkoittaa Eezy Unitedissa urheilun ja työn yhdistämistä. Moni urheilija tekee yrityksen kautta jopa kolmoisuraa, jolloin arki on urheilun, opiskelun ja työn yhdistämistä. Eezy Unitedin tiimi pyrkii siihen, että urheilija pystyy arjessaan yhdistämään tasapainoisesti tavoitteellisen urheilun ja opiskelun tai muun työuransa, ja tarvittaessa jopa nämä kaikki kolme.

- Alusta asti meidän tavoitteenamme on ollut luoda urheilijoille yksi paikka, missä työn ja urheilun yhdistäminen onnistuu aina. Me tarjoamme lajiymmärrystä, joustavuutta ja tukea muutostilanteessa. Kun me onnistumme näissä, yritykset saavat parempia työntekijöitä, joka tuo taas parempaa tekemistä. Tavoitteellisesta urheilusta siirtyvät taidot ja ominaisuudet. Me yhdistämme urheilun parhaat voimat yrityksien käyttöön, Niemi päättää.


#eezyunited #rekry #urheilijoiltaurheilijoille #urheilijoidentyöllistäjä

307 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki