Reinin Lihan ja Eezy Unitedin yhteistyön kautta useita urheilijoita on työllistynyt Reinin Lihalle. Perheyhtiönä 50 vuotta sitten perustettu ja nykyään Keskon alla toimiva Reinin Liha on ollut tyytyväinen urheilijoihin työntekijöinä. Reinin Lihan toimitusjohtaja Arto Pajukko kokee urheilijoiden sopivan heille hyvin ja vastapainoisesti heidän tarjoavan urheilun yhteen hyvän työpaikan.
– Fyysisesti on paljon raskasta työtä, jossa tottakai urheilijat pärjäävät hyvin. Molemmat voittavat, kun on hyviä tekijöitä ja samalla me pystytään tarjoamaan urheilijalle aamupainoitteista työtä, joka sopii taas urheilijan aikatauluihin hyvin. Onnistuneen yhteistyön takana isossa roolissa on hyvien tekijöiden lisäksi aktiivinen yhteydenpito.
– Eezy Unitedin kanssa yhteistyö on sujunut hyvin, kun pidetään aktiivisesti yhteyttä ja tarpeisiin reagoidaan hyvällä tasolla.
Onni Nokkosmäki ”Urheilun kautta huolellisuus, tehokkuus ja asenne ovat auttaneet työelämässä.”
Yksi Reinin Lihalle työllistyneistä urheilijoista on Onni Nokkosmäki, jonka urheilutausta on jääkiekkopainoitteinen ja nykyään Onni on siirtynyt painonnoston ja voimanoston pariin.
– Urheilussa haluan tällä hetkellä saavuttaa itselleni asettamat tavoitteet ja ennen kaikkea kehittyä aina vähän paremmaksi. Työn ja urheilun yhdistäminen onnistuu hyvin, sillä harjoitteluni ei ole paikka- tai aikariippuvaista, kun harjoittelen pääasiassa yksin tai pienessä porukassa.
Työelämässä Onni haluaa tällä hetkellä hoitaa työnsä hyvin Reinin Lihalla ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Urheilijoiden työllistäjä Eezy United uskoo urheilijoiden potentiaaliin työelämässä ja Onni löytääkin itsessään työntekijänä ominaisuuksia, jotka ovat tulleet hänelle vahvasti urheilun kautta.
– Urheilun kautta tehty huolellisuus ja tehokkuus sekä asenne, ovat auttaneet itseäni työelämässä.
Jääkiekko- ja jalkapallotaustaa löytyy myös Reinin Lihalle työllistyneeltä Eelis Hacklinilta. Eelis korostaa erityisesti joukkueurheilusta työelämään siirtyviä sosiaalisia taitoja.
– Urheilun kautta olen oppinut tekemään töitä yhdessä, kun koko nuoruuteni olen harrastanut joukkueurheilua. Kommunikaatio on yksi tärkeä taito, minkä olen oppinut urheilun kautta.
– Itseäni kiinnostaa pääasiassa sellainen työ, mistä tykkää ja missä on hyvä porukka. Onni ja Eelis ovat molemmat olleet tyytyväisiä Eezy Unitedin urheilijahakuun ja työllistymisprosessiin.
– Yhteistyö Eezy Unitedin kanssa on ollut huippua! Hakuprosessi oli erittäin helppo ja jos on jotain kysyttävää, niin yleensä tulee nopea ja selkeä vastaus mikä on vain plussaa, Eelis kertoo.
– Yhteistyö Eezy Unitedin kanssa toimi hyvin ja etenkin hakuprosessi oli erittäin nopea ja mutkaton, Onni komppaa.
Comments