Suomalaiseen urheiluun kuuluu vahvana pyrkimys siihen, että urheilija pystyy arjessaan yhdistämään tasapainoisesti tavoitteellisen urheilun ja opiskelun, urheilun ja muun työuransa tai urheilemaan ammattilaisena huippuvaiheessa.
- Suomen Olympiakomitea
Kaksoisuramallit
Urheilu ensimmäisenä ammattina
Urheilu ensimmäisenä ammattina tarkoittaa vaihetta, jossa urheilija keskittyy täysipäiväisesti urheiluun. Vaihe sisältää koulutus- ja elämänurasuunnitelman, joka valmistaa huippu-urheilun jälkeiseen uraan.
Urheilun ja opiskelun yhdistäminen
Urheilun ja opiskelun yhdistäminen voi tarkoittaa opiskelua avoimessa korkeakoulussa, räätälöityjä ratkaisuja ammattillisissa oppilaitoksissa tai tutkinto-opiskelua korkeakoulussa. Eri oppilaitoksilta löytyy myös erityisesti urheilijoille suunnattuja oppisisältöjä.
Urheilun ja muun työn yhdistäminen
Muussa työssä käymiselle voi olla taloudellisia tarpeita, mutta se voi myös tasapainottaa urheilijan elämää ja tukea urheilun tuloksen tekoa. Muun työn tekeminen urheilun ehdoilla edellyttää työnantajalta joustavuutta työajoissa ja viikottaisissa työtunneissa.
Urasiirtymä
Urasiirtymä (Career Transition) tarkoittaa vaihetta, jossa urheilija lopettaa tavoitteellisen huippu-urheilun ja siirtyy seuraavaan uravaiheeseen.
Tekstit ovat luettavissa kokonaisuudessaan Suomen Olympiakomitean sivuilta
Kaksoisura
Urheiluverkoston kumppanit
Pitkän huippu-urheilu uran aikana urheilija voi tehdä kaksoisuraa olemalla ammattiurheilija, yhdistämällä urheilun ja opiskelun tai urheilun ja muun työn. Urheilu-uran päättyessä tuemme urheilijan siirtymistä seuraavalle uralle.
Työssä käymiselle voi olla taloudellisia tarpeita, mutta se voi myös tasapainottaa urheilijan elämää ja tukea urheilun tuloksen tekoa. Eezy United kuuluu Urhean Urhean työelämäkumppaneihin.
Jalkapallon Pelaajayhdistys ry
on kotimaisten huippujalkapalloilijoiden sekä huippujalkapallon tinkimätön edunvalvoja.
Elämää on jalkapallokentän ulkopuolellakin. JPY haluaa auttaa pelaajia löytämään sopivia tapoja yhdistää peliuraa opintoihin sekä pelikenttien ulkopuoliseen työelämään.
”Kaksoisura tähtäimessä?
Kaipaatko apua sopivan koulutuksen löytämiseen ja opintojen sovittamiseen urheilu-uran ehdoilla?
Tampereen Urheiluakatemia on urheilun yhteistyöverkosto, joka tukee urheilijoita, valmentajia ja seuroja koko urheilijan polulla. Katso lisää ja ota rohkeasti yhteyttä!