top of page

Eezy Unitedin tiimin esittely: Jussi "Jude" Piha


Jussi työskentelee Eezy Unitedilla Tampereen aluejohtajana. Hän omaa pitkän kokemuksen B2B-myynnistä ja viimeiset kolme vuotta hän on toiminut yrittäjänä. Jussi toivoo pystyvänsä auttamaan urheilijoita ymmärtämään ja tunnistamaan urheilun kautta saatuja oppeja, ja miten niitä voi hyödyntää työelämässä.


- Työpäivät ovat tosi monipuolisia. Hyvin yrittäjämäistä toimintaa. Esimerkiksi yritysyhteistyötä ja myyntiä, hakijoiden eli urheilijoiden haastattelua ja esittelyä sekä verkostoitumista, Jussi kertoo.


Tampereen toimipiste avattiin keväällä 2022. Jussi avaa, että vastaanotto on ollut hyvää, ja hakijoita sekä asiakasyrityksiä on hyvin löytynyt.


- Hakijoita oli Tampereella jo ennen toimipisteen avaamista, ja nyt on sitten saatu homma pyöriin yhteistyössä muun muassa Sammon lukion ja Tampereen Urheiluakatemian kanssa, ja tietysti siihen lisänä vielä somet ja Eezy Unitedin oma apu. Tärkeässä roolissa on ollut myös seuratyö ja tietoisuuden lisääminen, Jussi kertoo.


- Asiakasyritystenkin osalta vastaanotto on ollut positiivista. On ollut hieno huomata urheilijoista, jotka on ollut hommissa, että tiimissä toimiminen nousee tärkeäksi vahvuudeksi, tekemisen meininki on toistunut, painetilanne ja eri ihmisten kanssa toimiminen on ollut tuttua, ja tullut urheilu-uralta, Jussi jatkaa.


Hän arvioi, että nyt, kun homma on kasvanut oikeaan suuntaan, hän pystyy alkaa optimoimaan, miten Tampereen toimintaan tarvitsee tehostaa ja kasvattaa.


- Kädet savessa tehdään koko ajan hommia eteenpäin. Toivon, että asiat etenisivät hyvällä syklillä, ja että keväällä luvut ovat sillä mallilla, että pystytään kasvattamaan Tampereen tiimiä.


Oma urasiirtymä


Jussi siirtyi salibandykentiltä suoraan Eezy Unitedin aluejohtajan pestiin viime keväänä. Hän pelasi pitkän ja menestyksekkään uran: yksi maailmanmestaruus, seitsemän SM-kultaa, 16 kautta salibandyn miesten pääsarjassa.


- Uran päätös on sen verta tuore, että on jotenkin haikea fiilis vielä tällä hetkellä. Urheilu oli tietynlainen pakopaikka, joten tämä on iso muutos. Ja kun uran päätös ei mennyt suunnitelmien mukaan, vaan päättyi kesken kauden loukkaantumiseen. Uskon, että kun saan tähän välimatkaa, osaan laittaa asioita oikeanlaiseen perspektiiviin. Totta kai on hienoja muistoja, ja myös kasvu ihmisenä ja kasvu vanhemmuuteen, Jussi sanoo.


- Urheilu-uraltani olen saanut hienot opit työelämään. Esimerkiksi vahvuudet, joista olen saanut positiivista palautetta, ovat tiimityöskentely sekä palautteen vastaanottaminen ja käsittely. Olen oppinut myös vastoinkäymisten ja onnistumisten käsittelytaidon, hän jatkaa.

Omaa urasiirtymäänsä Jussi on miettinyt jo peliuran varrella. Hän kertoo, että yksi iso syy tähän, on se, että salibandy on amatööri laji, josta saa vähän palkkaa Suomessa, joten muita töitä on lähes pakko miettiä rinnalle.


- Tunnistan omalla kohdallani kolme tärkeää vaihetta. 25-vuotiaana lähdin peliuran rinnalla osittain myyntihommiin. Kolmenkympin hujakoilla aloin rakentamaan toista uraa rinnalla, joka antaa valmiuksia tulevaisuuteen. Vuosi sitten tein virallisen päätöksen peliuran lopettamisesta, ja olin silloin tietoinen, että yrittäjyyshomma jää. Kävin silloin keskusteluja AJ:n kanssa, ja löytyi tosi hyvä kulma tähän työhön, ja aloitin jo viime keväänä peliuran ohessa, Jussi kiteyttää.

Bonuskysymys


Tiimin esittelyn yhteydessä työkaverit saivat kysyä, minkä tahansa kysymyksen haastateltavalta. HR-konsultti Anna Nurmi pyysi Jussia kuvailemaan jokaista tiimiläistä yhdellä sanalla tai adjektiivilla.


AJ: Manageri

Micce: Energinen-hyökkääjä

Anna: Luottopelaaja

Dalla: Liimapelaaja

Lauri: Älysentteri


232 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page