top of page

Esittelyvuorossa juoksija ja Eezy Unitedin sisällöntuottaja Veera Perälä

Eezy United on erikoistunut urheilijoiden ja valmentajien työllistämiseen. Siitä pidettiin kiinni myös, kun kesällä tuli ajankohtaiseksi löytää uusi apu Unitedille sisällöntuotantoon.


Haluamme nyt esitellä Veera Perälän, 23, joka arjessaan yhdistää yliopisto-opinnot ja urheilu-uran. Lisäksi hän toimii kevytyrittäjänä ja tekee urheilijoiden inhimillisyyden puolesta puhuvaa Hapocast-podcastia. Kesällä listaan lisättiin myös pesti Eezy Unitedin blogitekstien kirjoittajana.


– Olen tästä tosi innoissani. Opinnoissa alkaa loppu häämöttää, joten on mahtavaa saada kartutettua työkokemusta ennen virallista työelämään siirtymistä. Vaikka urheilu-uraa on jäljellä vielä vuosia, tuntuu järkevältä valmistautua urasiirtymään hyvissä ajoin, Perälä kertoo.


Työkokemuksen kartuttaminen urheilun ja opintojen ohella tuo turvaa nuoren urheilijan arkeen. Perälä pitää tärkeänä, että elämä urheilu-uran jälkeenkin herättää odotusta ja intoa.

– En edes vielä tiedä, mitä oikeasti haluan tehdä urani jälkeen, mikä tuntuu innostavalta eikä ainakaan vielä yhtään pelottavalta. Haaveilen opettamisesta, kirjoittamisesta, yrittäjyydestä ja työstä urheilupsykologian tai sisustusarkkitehtuurin parissa. Koen, että uran aikana on hyvä päästä testailemaan erilaisia töitä, jotta se oma juttu löytyisi. Olen myös aika luova visionääri ja minulla on pöytälaatikossa paljon yritysideoita, joissa pääsisin yhdistämään useita mielenkiinnonkohteitani. Kevytyrittäjyys on tuntunut opettavaiselta ja pehmeältä laskulta yrittäjyyteen, Perälä hymyilee.


Perälä opiskelee viidettä lukuvuotta äidinkielenopettajaksi Jyväskylän yliopistossa. Opinnot ovat sujuneet aikataulussa, vaikka urheileminen onkin aina ollut ehdoton ykkösprioriteetti.


– Kun lukion jälkeen mietin, mitä tekisin seuraavaksi, valitsin ensin urheilu-uraani parhaiten tukevan kaupungin. Vasta sitten katsoin, että mitä siellä voi opiskella. Olen aina tykännyt lukemisesta ja kirjoittamisesta ja punninnut opettajuutta varteenotettavana uravaihtoehtona. Tämä koulutus on ollut minulle täysin oikea paikka, vaikka en ollutkaan haaveillut siitä aikaisemmin. Toisaalta odotan myös, että saan tämän koulutuksen valmiiksi ja pääsen kehittämään osaamistani myös muilla minua kiinnostavilla aloilla, hän naurahtaa.


800 metrillä kahden minuutin haamurajan alittamista urallaan tavoitteleva juoksija on onnistunut yhdistämään opinnot ja urheilu-uran sujuvasti. Hän arvelee, että huoleton elämänasenne ja armollisuus itseä kohtaan ovat suojelleet häntä liialta kuormitukselta.


– Monesti ajatellaan, että urheilijat vaativat itseltään hirveästi ja polttavat itsensä loppuun opinnoissa tai työelämässä. Itse näen asian päin vastoin: juuri opiskelujen ja urheilun yhdistäminen on opettanut minulle tärkeitä asioita kuormituksen säätelystä ja omien voimavarojen huomioimisesta. Osaan tasapainotella alueella, jolla saan itsestäni paljon irti, mutta en polta itseäni loppuun, Perälä kertoo.

Kirjoittamistyön yhdistämiselle arkeen on siis hyvät puitteet. Välillä työkokemuksen puute ahdistaa ja tuntuu, että kaikki muut ovat sen suhteen hirveästi edellä, Perälä paljastaa.

– Kun kaikki aika ja energia on laitettu opiskeluun ja urheiluun, ei työkokemusta ole hirveästi ehtinyt kertyä. Olen oppinut urheilulta hirveästi kaikkea, mikä on hyödyttänyt minua opiskelussa, opettajan sijaisuuksissa ja omissa projekteissani, mutta se ei ole tuntunut olevan yhtä vakuuttavaa kuin työkokemus “oikeissa töissä”. Olen aina puhunut sen puolesta, että urheilijoiden potentiaali työntekijöinä on tunnistettava ja tunnustettava Suomessa paremmin, hän toteaa.

Sisällöntuottajan työ Eezy Unitedille on tuntunut hänestä lottovoitolta.

– Minulle on aina ollut tärkeää ajaa urheilijoiden asiaa. Olen tosi innoissani, että pääsen tekemään työtä, joka tuntuu minusta tärkeältä ja jossa pystyn käyttämään vahvuuksiani ja kehittämään itseäni. Kun tämä tilaisuus tuli vastaan, en ensin meinannut edes uskoa, että tällainen voisi olla minulle mahdollista. Pääsen yhdistämään haaveammattieni parhaat puolet ja olemaan osa Eezy Unitedin valtavan tärkeää työtä ja inspiroivaa yhteisöä, Perälä ylistää.


184 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page